Lastenlähettiläät
Takaisin pääsivulle

UFF auttaa työssäkäyviä lapsia ulos köyhyyskierteestä Rajastanin osavaltiossa Intiassa

Academy for Working Children eli AWC on projekti, jossa slummien köyhyysloukkuun pudonneiden perheiden työtä tekeville lapsille luodaan mahdollisuus koulutukseen. Hanketta hallinnoi UFF:n yhteistyökumppani Humana Intia -yhdistys.

Ongelmat ovat syventyneet muutaman vuosikymmenen aikana Delhin ja Jaipurin liepeillä. Perheet ovat muuttaneet maalta kaupunkien lähistölle väliaikaisiin telttoihin ja hökkeleihin, jotka ovatkin lopulta seisoneet paikallaan jo lähes 30 vuotta.

Lapset osallistuvat perheen toimeentulon turvaamiseen, joko tekemällä työtä tai hoitamalla sisaruksiaan. AWC mahdollistaa lasten koulunkäynnin niin, että he oppivat hindin kielen lukemisen ja kirjoittamisen, laskemisen ja englantia.

Slummilapsilla ei ole ollut mahdollisuutta osallistua valtiollisen koulutusjärjestelmän mukaiseen peruskoulutukseen, koska perheet ovat ”epävirallisten” ihmisten asemassa ilman laillista statusta. Siksi heidän onneton asemansa ei näyttäydy Intian virallisissa tilastoissa.

Työssä käyvät lapset ansaitsevat 10- 20 rupiaa (noin 18-36 senttiä) päivässä. He työskentelevät muun muassa kengänkiillottajina, roskankerääjinä ja kaupustelijoina. Koska slummeissa asuvat ihmiset eivät osaa lukea, laskea tai kirjoittaa, he eivät pääse osalliseksi Intian talouskasvusta. Köyhyyden noidankehä on siirtymässä sukupolvelta toiselle.

Vanhemmat eivät näe koulutuksen tuomaa mahdollisuutta, vaan pitävät välttämättömänä lasten ansaitsemaa 20 rupiaa päivässä. Siksi koulutusta tarvitaan slummiperheiden omilla ehdoilla: lasten työ ja koulunkäynti on pystyttävä yhdistämään.

UFF haluaa on käynnistämässä hanketta, jossa useammat slummilapset pääsevät kouluun.

Anna sinäkin tukesi näille lapsille! 20 euron lahjoitus merkitsee noin sadan lapsen päiväpalkkaa! 200 eurolla rakennamme todennäköisesti kokonaisen koulun! Auta tänään ja koe kanssamme auttamisen iloa!

kuva
© 2007 UFF